Tilitoimisto monipuolisin palveluin Kuopiossa

Laskenta Kajan Oy on nykyaikainen tilitoimisto Kuopion Karttulassa. Monipuolinen asiakaskuntamme koostuu pääsääntöisesti Kuopion seudun yrityksistä ja maatalouksista, mutta palvelemme mielellämme kaikkia asiantuntemustamme tarvitsevia tahoja. Olemme Suomen Taloushallintoliitto ry:n auktorisoima jäsentoimisto, mikä on osoitus historiastamme ammattitaitoisena ja luotettavana toimijana.

Ota yhteyttä!

Henkilökohtaista palvelua laadusta tinkimättä

Aloitimme alalla 2000-luvun alussa. Olemme alusta saakka luottaneet paitsi ammattitaitoon ja asiantuntemukseen myös palvelun henkilökohtaisuuteen. Vaikka olemme tänä päivänä osakeyhtiö ja taloushallinto on muuttunut pitkälti sähköiseksi, luotamme yhä samoihin perusperiaatteisiin kuin aloittaessammekin. Kasvotusten kohtaaminen on tärkeää, ja siksi niin pienet kuin suuret Kuopion alueen asiakkaat saavat meiltä aina asiakaslähtöistä, joustavaa ja laadukasta palvelua.

Vaikka palvelupalettimme on laaja, pysymme ketterästi kiinni ajassa. Sähköistyvän maailman modernit ja tehokkaat tavat saada asiat tehtyä ovat meille tuttuja, ja tarvittaessa kykenemme jopa sähköistämään yrityksesi taloushallinnon kokonaisvaltaisesti. Kun asioit meidän kanssamme, voit olla varma, että käytämme koko näkemystämme viedäksemme yritystoimintasi toiminnan sujuvuuden seuraavalle tasolle.

Samalla olemme kuitenkin myös käytännönläheinen toimija, jolle tietokone ei ole ainoa käytössä oleva työväline: tilitoimistopalvelujen ohella meillä on monipuolista kokemusta maataloudesta. Kuulumme Neuvo 2020 -neuvojiin.

Näitä me teemme

Yrityksen perustaminen
Joskus vaikeinta on aloittaminen. Neuvomme uuden yrityksen alkuun ja autamme muun muassa yritysmuodon valitsemisessa.


Kirjanpito & tilinpäätökset
Pysy ajan tasalla yrityksesi taloudesta osaavan kirjanpidon avulla. Meiltä saat kirjanpidon ja tilinpäätökset kokemuksella Kuopiossa.

Veroilmoitukset
Veroilmoitusten tekeminen sujuu meiltä rutiinilla. Jätä pahamaineisimmat paperityöt, kuten veroilmoitus liitteineen, meidän huoleksi.

Palkanlaskenta
Autamme erikokoisten ja -muotoisten yritysten palkanlaskennassa. Tehdään yrityksesi palkkahallinnosta ketterä ja tehokas!

Maatalouden neuvontapalvelut
Meillä on kokemusta ja näkemystä hyvästä maatilahallinnosta jo vuodesta 1996 alkaen. Pystymme tarjoamaan myös Neuvo 2020 -neuvontapalveluja. 


Sähköinen taloushallinto
Kanssakäyminen perinteistä, ratkaisut moderneja. Selvitä, paljonko voisit säästää aikaa ja rahaa sähköistämällä taloushallinnon.

Paikallinen tilitoimisto valmiina auttamaan

Onko yritykselläsi etsinnässä tilitoimisto Kuopion alueella? Älä epäröi ottaa yhteyttä meihin. 


Olit sitten vailla tavallisia tilitoimistopalveluita tai tukea suuremman projektin toteuttamiseen – etsitään ratkaisut yhdessä! Vuosien aikana keräämämme arvokas tietotaito ja intohimo tätä työtä kohtaan takaavat sen, että lopputulos on aina laadukas ja huolellinen.


Me autamme asiakasta aina suurempaa kuvaa silmällä pitäen, asiakkaan omista lähtökohdista. Kun otat meihin yhteyttä, ryhdymme kartoittamaan tarpeitasi.

Kysy lisää!

Ota yhteyttä

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.